Millaista mainontaa mutsis haluaisi?

Pihtiputaan mummoja on markkinointileijonien puheissa käytetty kuvaamaan sitä kansanosaa, jolle tärkeiden asioiden tärkeys pitää vääntää rautalangasta. Kuten uusien teknologisten innovaatioiden eli vimpainten välttämättömyys ihmisen eksistenssissä, muodikkaat ilmiöt ja ylipäätään kaikki oikeasti kiinnostava. Kun ne nyt vaan ei muuten tajuu.
Jos nyt hiukan kärjistää ;-)

Vaan asiallisemmin ottaen, mummoasenne on kyllä olemassa jossain kohtaa markkinointiketjua kun katsoo millaisia tuotteita +50-naisille mainostetaan ja millaisia ei (seuraavat huomioni pohjaavat siihen että selaan ET-lehteä, Gloriaa ja ValittujaPaloja työpaikan vessassa. Ja että olen tuleva kohderyhmän edustaja.).

Kategoriat ovat :

• Luontaislääkkeet: kökköä artikkeliliitemainontaa, jossa joku "lääkäri" tai "julkkis" selittää miten on mahtavaa tököttiä.

• Ihana ikä: eläkerahastoja, joiden turvin iloiset mummot ja vaarit ajelevat harlikoilla. Seura- tai kylpylämatkoja, joissa samat mumpat virnuilevat kokouikkaireissa sambatunnilla. Teeskentele nuorempaa kuin olet -tuotteita: ryppyrasvoja, hiusvärejä, kauneushoitoja, laihudusroinaa, kirurgiaa jne. Kuvissa aina korkeintaan 30-vuotiaita naisia.

• Terveysosasto: älä pissaa housuun -tuotteet, eroon suonikohjuista -tuotteet jne.

Näin hiukan kärjistäen.

Outoa on se, että miksi valtava määrä toimialoja ja yrityksiä aivan selvästi välttelevät parhaansa mukaan sekä puhuttelemasta +55-vuotiaita naisia että huomioimasta heitä tuotekehityksessä. Kuitenkin tutkimusfirmat ovat todistelleet jo pitkään naisten olevan kriittisiä lenkkejä perheiden ostopäätöksissä (myös autojen ja elektroniikan osalta) ja kenellekään ei varmasti ole yllätys se, että terveet ja toimeentulevat suuret ikäluokat kohta jyräävät kaikki optimikuluttajina.

Huomisen mummoja on siis paljon, heillä on siis paalua ja valtaa käyttää rahojaan.
Ja itse asiassa, ne mummot eivät enää ole mummoja, vaan terveitä, aktiivisia ja kukoistuskauttaan eläviä "ylipääostojohtajia" (chief purchasing officers) sanoo Marti Barletta Marketingprofs.comissa. Vaikea uskoa että nämä naiset näkevät mitään mielenkiintoista Tena-kamppiksissa tai iloisissa kuvapankkieläkeläisissä. Tai että heidän autonostopäätökseensä vaikutetaan ultimate-äijämaailmaan sijoittuvilla tarinoilla, jossa tuotteen uniikit myyntiargumentit ovat numero- ja kirjainyhdistelmiä ja peiteltyjä lupauksia seksistä kauniiden naisten kanssa.

Suomessa mummovallankumous kuluttajakaartissa tulee ajankohtaisemmaksi nopeammin kuin monissa muissa Euroopan maissa. Meidän suuret ikäluokkamme ovat Elinkeinoelämän valtuuskunnan mukaan hiukan vanhempia kuin muualla Euroopassa tai Jenkeissä, ja lisäksi kuoleman epätasa-arvoisuus veivaa tilastoja: miesten kuolleisuus Suomessa on työikäisten ikäryhmässä noin kolminkertainen naisiin verrattuna.

Näyttää vähän siltä, että mainos- ja markkinointiala on jälleen yhden kriisin edessä: himottu edelläkävijäryhmä ei enää kohta olekaan 20 - 30-vee ja miespuolinen, vaan +55 ja nainen.

Ehkä parin vuoden kuluttua huolestuneet kansalaiset eivät enää voivottele henkka&maukka -abrien bikinipimuja vaan.... niin, mitä? Millainen mainonta puree koulutettuun ja kriittiseen, kultturelliin ja nirsoon, elinvoimaiseen ja emansipoituneeseen aikuiseen naiseen?

Pystyvätkö nykyiset mainostoimistot ymmärtämään millaisessa maailmassa 2000-luvun +50-vuotias nainen elää, ja mikä hänet saa innostumaan. Suomalaisissa mainostoimistoissa kun yli 50-vuotiaita naisia on luovissa rooleissa, öööh, onkohan yhtään?

Vai tarvitseeko mainonnan tekijän ymmärtää kohderyhmää? Riittääkö se, että toimisto osaa tehdä yleismaailmallisesti hyvää mainontaa, sellaista joka saa kaikkien puntit vipattamaan.
Onko +50 naiset -kohderyhmän huomioiminen enemmän sittenkin mainostajan haaste? Jos on oikeita tuotteita, toimivaa mainontaa on paljon helpompi tehdä.

Minä kyllä tykkäisin kun kun olisi mummoautoja, ja -videopelejä ja -i-podeja ja -kaljaa.
Mutta ehkä se on liikaa vaaditua kun vasta viime vuonna saatiin aikaan ensimmäinen naisauto

WOM-kamppis pissimainontaa vastaan.

Taanoisen Talentumin ja Nosteen aiheesta teilattu sissikamppis ei herättänyt ihan niin paljon, eikä varsinkaan sen laatuista keskustelua mainosalan piireissä kuin nämä neropatit olettivat.
Ohjeistamispäällikkö Parantaisen kirjamyyntiä "pöhinä" (huom! trendikäs termi) ei onneksi edistä. Eikä valitettavasti myöskään alkuperäisen kamppiksen tavoitteena ollutta kritiikkiä Aasian turkiskeskitysleirien, ja siellä tuotettuja koirannahkakauluksia ostavien eurooppalaisten kauppaketjujen toimintaa kohtaan. Miten mahtoi käydä Ruotsissa.

Sen sijaan tässä kaiken liepeillä pulpahtelee pintaa taas kerran sesongin lempiaiheeni: mainos- ja markkinointialan (itse)säätely. Mikä on sopivaa ja mikä ei. Kuka sen päättää. Kuka sitä valvoo.

Ja nyt tulee ennustuksia.

Ennustus yksi: paine mainonnan tarkemmalle valvonnalle kasvaa.

Tässä syksyn mittaan valtakunnan vahtikoirat, iltapäivälehdet etunenässä, alkavat yhä kärkkäämmin räksyttää mainonnan valvonnasta ja sen puutteesta. Suuri yleisöhän sitä jo tekeekin. Suosikkimittarini kansan äänelle mainonnassa ja markkinoinnissa ovat Demin keskustelupalsta ja Uutislehti 100:n tekstaripalsta, ja mainonnan laatua ja moraalia on kumpaisessakin kommentoitu tänä syksynä enemmän kuin koskaan. Lisäksi meille Tequilaan että sisarfirma PHS:ään on alkanut lähiaikoina tulla aikaisempaan verrattuna huimia määriä palautetta ja mielipiteitä siitä, mitä mainoksissa pitäisi olla ja mitä ei.

Ainoa taho, joka keskusteluun ei tunnu osallistuvan ovat mainos- ja markkinointitoimistot. Aika jännitävää!

Jännittävää erityisesti siksi, että kun kilpailu mainostoimistokentässä on taas vaihteeksi kovenemaan päin, niin ylilyöntejä tulee varmasti yhä enemmän. Erityisesti WOMin tiimoilta. Word of mouth -mainontaan kun sisältyy mainostoimistoja suuresti kuumottava mahdollisuus: mitä vähemmän asiakkaiden markkinointibudjetista kuluu mediaostoihin, sitä enemmän paalua jää mainostoimistolle.

Ennustus kaksi: mainosmyyntireiskat myyvät yhä enemmän WOM-kamppiksia.

Kulmahuoneen toimareiden märkien WOM-unien seurauksena "sissitoimistoja" onkin yks kaks kuin kärpäsiä raadossa, ja näitä maailmaa saastuttavia pissimarkkinointikamppiksia (kiitos Mustille edelleenkin loistotermistä) tulee yhä enemmän.

Ja se pistää vihaksi. Sekä ammattikunnan edustajana että kärsivänä kansalaisena.

Mainonnan suunnittelijana tiedän, että omille kintuille pissaaminen lämmittää vain hetken: vaikka sen tekisikin ihan vahingossa... Sissimarkkinointi on hieno työkalu, mutta herkkä kuin mikä. Jos kansalaisten mielessä se alkaa tarkoittamaan ahnetta kusetusta ja shokkiefektiin perustuvaa viestintäsaastaa, niin pian siitä ei ole iloa kenellekkään. Ja kansalaisena... no, ahne kusetus ja viestintäsaasta saavat vihaiseksi.

Mitä sitten tarttisi tehdä?

Pirkan loistoidea WOM-ohjeista on edelleenkin loistoidea, mutta ryhdyin tässä ensi-innostuksen jälkeen pohtimaan onko ohjeesta pelkästään mitään hyötyä. Jo nyt on olemassa runsain mitoin oikein asiallista ohjeistusta mainonnan eetisestä ja laadullisesta suunnittelusta sekä viranomaisilta että alan etujärjestöiltä. Lukeeko mainonnan suunnitelijoista ohjeita ylipäätään kukaan? Tunnustan että minä luin itsesäätelyohjeen vasta kun Pirkka sen Digikkoon linkitti.

Vai onko se niin kuin oletan: mainosalalla ohjeisiin suhtaudutaan samalla lailla kuin meidän koira suhtautuu kieltoihin. Jos kukaan ei huomaa, niin sääntöjä ei ole rikottu (ja niin minäkin itse asiassa teen, sekä työssä että elämässä ;-).

Tästä huolimatta olen sitä mieltä, että suomalainen WOM-ohje tai suositus ehdottomasti tarvitaan. Se tarvitaan jo pelkästään siksi, että ainakin minulle, ja toivottavsti myös asiakkaille, tulee yhä tärkeämmäksi tietää mikä toimisto edes yrittää tehdä kunnollista duunia ja mikä pissimarkkinointia. Kamalampaa en esimerkiksi voisi kuvitella kuin vaikkapa sen, että joskus huomaisin vahingossa päätyneeni töihin johonkin Noste-putiikkiin.

Ehkä pitääkin tehdä sekä WOM-ohje että kampanja, jossa mainostoimistot haastetaan sitoutumaan laatuun.

Ehkä ohje olisikin allekirjoitettava julistus vaikkapa MTL:n saitilla. Jokaiselle Suomen mainostoimiston toimitusjohtajalle lähetetään haaste sitouta siihen, että ei salli oman toimistonsa tekevät luokatonta paskaa.

Porkkanana saisi vaikka hienon plakaatin vepskasivuille ja toimiston oveen. Ja piiskana hankkeesta voisi kertoa myös valtakunnan päämedioille.

Ainakin silloin joku ehkä myös lukisi WOM-ohjeen.

WOM-ohjeet tekoon: kuka lähtee mukaan?

Nosteen ja Talentumin pissikampanjan (kiitos Mustille uudesta markkinointitermistä) innoittamana Digikko ehdottaa että me markkinoijat laatisimme itse itsellemme WOM-markkinointiohjeet.

Loistava ajatus: kuka muu lähtee mukaan?

Päivitys klo 17.15
Itse asiassa, innostuin aiheesta niin että soitin MTL:n (Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto) toimarille, Sinikka Virkkuselle, ja kysyin kiinnostaako heitä ottaa osaa.

Sinikka kertoi että MTL:ssä joku työryhmä WOMmia ainakin ajattelee ajattelevansa, lupasi selvittää missä mennään ja palata asiaan asap.

Näppärintä olisi tietty kysyä WOMMAlta voimmeko ottaa heidän ohjeensa pohjaksi ja tehdä siitä lokalisoidun version.

Päivitys 24. päivä

Keskustelu aiheesta porisee toistaiseksi Digikossa, mikä innostaa. Mutta meiliä voi laitta minullekin jos haluaa WOM-ohjeita pähkäilemään: neljä meitä jo nyt on.

Ns. sissimarkkinointia: myy koirasi Kiinaan

Juuri kävelin toimiston ovesta sisään, ja jäin keskushenkilömme kanssa ällistelemään officen oveen liimattua A3:sta, jossa Turkisvienti -niminen firma kyselee olenko kyllästynyt elukkaani.

Lappusessa kerrotaan että Aasiassa on loputon kysyntä etenkin koirien turkeille, ja ohjataan lemmikkiinsä kyllästyneet nettiin tilaamaan noutopalvelu hakemaan hauvaa. Hyväkuntoisesta yksilöstä maksetaan jopa 200 euroa!

Tämän mahtavan WOM-idean takana näyttää olevan Noste Oy, sissimarkkinointiin erikoistunut nakkikioski. Kertovat että saitillaan että "Ota yhteyttä. Pian tiedät, miten saat lisää kauppaa ilman pölyimurikauppiaan keinoja."

Huoh.

Mistähän näitä ns. markkinoinnin asiantuntijoita aina sikiää.

Vihdoinkin! Huonon suoramainonnan kuolema.

Minä puuhastelen töikseni mm. suoramainonnan tiimoilla. Ja jo vuosia olen vihannut vilpittömästi ja syvästi sitä kamalaa sontaa mitä postiluukusta tuupataan sekä töihin että koteihin (joihin muutamaan olen ollut osasyyllinen ollessani vielä nuori, kaunis ja tyhmä. Mutta vain muutamaan.).

Olen myös huolestuneena seurannut muutaman vuoden käynnissä ollutta suuntausta, jossa yritykset sekä Suomessa että muualla budjetoivat yhä enemmän rahaa suoramainontaan, mutta rahan lisääntyminen ei näy laadun lisääntymisenä. Päinvastoin, luukusta vain on tupannut tuplamäärät sitä ihan samaa "Hyvä sinä Demografinen Rahapussi" -paskaa kuin ennekin.

Vaan toivottavasti ei enää kohta: AdAge kertoi juurikin Direct Marketing Assosiation tuoreesta tutkimuksesta jossa todettiin finassiputiikien, siis vakuutusyhtiöiden ja pankkien ja sen sellaisten, suoramainonnan tehojen flopanneet aika mehevästi. Merkittävää sinänsä että perinteisesti juurikin finassitoimiala kumoaa leijonanosan markkinointibudjetistaan suoraan.

Jotain oikeutta maailmassa! Ehkä sitä nyt vihdoin ostajat vaivautuvat vaatimaan ja tekijät tekemään sellaista suoramarkkinointia joka on oivaltavaa, hyödyllistä, kohdennettua eikä aliarvioi ihmisten älykkyyttä.

Niin kuin meidän koiran eläinlääkäri, joka vuosia sitten päätti lähettää Maxim Corgille kirjeen jossa hänet kutsuttiin (avec) avointen ovien päivään. Tarjolla oli kunniavieraille puruluita ja palvelijoille kahvia ja mehua.

Ja siellä hän käy vieläkin kun tarvetta on.

Bling bling vai ei

Lounaalla tänään lueskelin Markkinointi ja Mainonta -lehteä johon vihdoin oli päätynyt juttu Mercedes Benzin R-sarjan ja Rolling Stonesin "brandiyhteistyöstä". Lainausmerkeissä siksi, että kaipa niitä Rollareita voi, ja pitääkin brandiksi sanoa mutta jotenkin en pidä siitä ajatuksesta, että bandista tulee brandi. Vaikka paatunut mainospelle olekin.

Autoblog sanoo kyseessä olevan "match made in heaven" ja se tarkoittanee sitä, että jonkun demografian mukaan Rolling Stonesista tykkäävät pönöttävät toimitusjohtajat, ja Mersu haluaisi että ko. toimarit tykkäisivät myös uudesta R-sarjasta.

Tuo juttu nosti esiin jostain hypotalamuksesta muistuman tilastosta, jossa listattiin amerikkalaisten hiphoppareiden eniten käyttämiä brandinimiä, ja lista huipuilla on keikkunut jo useampana vuonna Mersu.

Onkohan tämä Rollariyhteistyö nyt Mersun yritys välttyä gangsta-autoleimalta? Ja jos on, niin miksi? Veikkaan että keski-ikäiset toimarit voisivat olla kovinkin innoissaan kun saisivat hiukan hierottua itseensä katu-uskottavuutta pimpatuilla mersuilla.

Natsimuotia

Selailin Spiegel Onlinea ja löysin sieltä jutun jossa kerrottiin kuinka saksalainen nuoriso tykkää shokeerata vanhempiaan pukeutumalla natsimuotiin.

Enpä ole koskaan aikasemmin tullut ajatelleeksikaan miten kovin brandiuskollisia ja tyylitietoisia uusnatsit ovatkaan! Enkä myöskään sitä, mitä se merkitsee brandille kun joku mielipiteikäs eettinen (tai lieneekö oikea sana uusnatsien kyseessä olleen) ryhmä päättää ottaa sen tunnuksekseen.
Noinkohan sitä jossain Doc Martinsin tai pilottitakkifirman markkinointijohdossa mietitään pää punaisena uusia tuotteita ja markkinointisuunnitelmia segmentille uusnatsit? Tai onkohan jossain olemassa jonkun innokkaan ja bisneshenkisen neonatsin perustama boutique jossa väriä tunnustava ridgeforrester piirtelee syys-, kevät- ja välikausimallistoja?

Lonsdale, klassinen brittivaatebrandi, kumminkaan ei ole ollut ihan kauhean iloinen siitä, että on päätynyt natsipissisten lemppariksi.

Jännittävä ammatillinen ongelma: mitenköhän brandi pääsee tahattomasti saavutetusta natsi-imagosta eroon. Varmaan pitäisi tehdä iso julkisuuskampanja, jossa esim. sponssataan sateenkaarikansaa, rekrytoidaan isoon ääneen maahanmuutajia ja perustetaan yrityskansalaisliike syrjintää ja fundamentalismia vastaan.

(Ja kulmahuoneessa raapustetaan kokoon strategia, joka irrottaa ne pilottitakit täysin itsenäiseksi alabrandikseen että saadaan uskolliset asiakkaat pidettyä tyytyväisenä ;-)

Kuluttaja 2.0, uutta ja mahtavaa - vai onko?

Maikkari piti jokunen päivä sitten Kohtauspaikkana Internet -seminaarin. Itse ehtinyt paikalle, mutta Heikki ehti ja laittoi seminaarimatskut jakeluun.

Kiinnostavinta, tai ainakin ajatuksia herättävintä, oli Timo Suokon esitys siitä, millaisista brandeistä myö kuluttajat tullaan jatkossa tykkämään. (Seuraavat pohdiskelut muuten ovat todennäköisesti enemmän omia horinoitani kuin Suokon ajatuksia: hänen poverpointtinsa kun oli sen verran sloganinen että johtopäätökseni ovat melkoisen synteettisiä. Lisäksi aika häiritsevää oli että Suokko ei voimapisteessä juurikaan kerro mikä osa pohdiskeluista on hänen päästään, ja mikä muualta. Jäkäjäkä ;-)

Mutta siis: ennen vanhaan (= nyt) brandimainonta toimii karkeasti yksinkertaistaen niin että A) yrityksessä laaditaan sellainen kilpailuetu tai brandilupaus joka koskettaa kuluttajan munaskuja ja elämäntilannetta tai emootiota tai jotain, ja B) tämä suuri oivallus sitten kerrotaan maailmalle ison idean ja mahtavan luovan toteutuksen voimin. Onnistuminen tässä mallissa mitataan sillä, kuinka moni näkee, kuulee, klikkaa, muistaa, toistaa.

Sen sijaan tulevaisuudessa (= nyt) suuremman pala kuluttajan rahnapussista saavat brandit, jotka ymmärtävät yhteisöjen uuden olemuksen ja osaavat valjastaa sen voiman käyttöönsä. Onnistuminen tässä mallissa mitataan sitten kait... jollain?

Miksikö tämä uusi yhteisöllisyys sitten on niin kovin mahtava mielilpidekone? No siksi, että mediamaailma on digitalisoitunut, ja mediavalta on siirtynyt meille kuluttajille.
Ennen yhteisö oli esimerkiksi paikkaan, sukulaisuuteen tai aikaan sidottu sosiaalinen konstruktio, johon liittyminen oli vakavaa bisnestä (työyhteisö, perhe, harrastuskerho) ja niiden kaupalliset potentiaalien löytyminen sen mukaisesti vakavaa bisnestä. Siinä tarvitaan demografioita ja tutkimuksia ja RISC-analyysejä ja kamalasti tiedonlouhintaa.

Nyt sen sijaan yhteisöjä syntyy ihan tuosta vaan, orgaanisesti ja nopeasti joustavien digitaalisten kommunikaatiokanavien yhteenkutomana (esim. Hesarin uutisjutusta alkunsa saanut Tallink-boikotti. Luultavasti muuten maailman tehokkain boikotti: toimi jo ennen kuin kukaan ehti boikotoida! :-). Tavallisista ihmisistä tulee yhtäkkiä mielipidevaikuttajia ja vastaanottavista massoista vaikuttavia yksilöitä. Consumer generated media.

Entäs sitten se uusien yhteisöjen kaupallinen potentiaali? No, pitää löytää yhteisöjen "alpha userit" ja vokotella heidät mukaan brandiin: tuottamaan elämystä, lähetyssaarnaamaan. Musiikkibisneksessä homma toimii jo: esimerkiki HIMin viimeisen levynjulkistukseen värvättiin HIM Street Team.

Levyjulkkarissa homma varmasti toimii oikeinkin hyvin, mutta hiukan pistää kyllä mietityttämään miten mahtaa olla jonkun tylsemmän busineksen ja jähmeämmän yrityksen kanssa.

Haluaako kukaan olla oikeasti vaikkapa vakuutusyhtiön elämyssaarnaaja? Entä ehtiikö markkinoinnin vuosisuunnitelmien tahdissa elävä limunaatin tai kissanruuan markkinointipäällikkö toimia kyllin nopeasti ja notkeasti? Kysyn vaan, en vastaa.

Ja miten tämä uusi ja ihmeellinen alfajuuser yhteisöllisyys kuullostaa niin kovasti vanhalta kunnon member-get-memberiltä? Kerro viisi kehua meidän brandistä niin saat pussilakanasetin ja kivan lippiksen!

Saas nähdä koska Tallink rekrytoi frequent travellerejaan Itämeri Clean Teamiin.

Vihdoinkin viestintätoimisto herää!

Kauppalehden Pressossa oli juttu uudesta viestintätoimistosta, joka aikoo mullistaa markkinan (oheinen juttu löytyy myös Kauppalehti Onlinen maksullisesta arkistosta).

Näin kertoo Presso:

"Drum haastaa vanhat viestintätoimistot
Kilpailijat halusivat heti osakkaaksi Mikko Siukosaaren, Tero Kekin ja Mikko Koivulehdon yritykseen.

Merina Salminen Kauppalehti 2005-11-04 , sivu 10

Ensi viikolla aloittaa toimintansa uusi suomalainen viestintätoimisto, Viestintä Oy Drum. Toimitusjohtaja Mikko Siukosaari on työskennellyt aiemmin mainostoimistojohtajana Hasan & partnersilla, DDB Helsingissä ja Bob Helsingissä. Kaksi muuta partneria ovat MTV:n pitkäaikainen toimittaja ja uutispäällikköTero Kekki sekä mainostoimisto Resultin toimitusjohtaja, copywriter Mikko Koivulehto.

Neljättä, bisnespuolen hallitsevaa partneria haetaan. Mukana on myös Mikko Siukosaaren isä Anssi Siukosaari, jonka viestintäalan yrityksen pohjalle Drum on perustettu.

- Emme rekrytoi yhtään ihmistä nykyisistä viestintätoimistoista, koska haluamme tuoda alalle uutta ajattelua, sanoo toimitusjohtaja.

Viime kuukaudet kilpailija- ja asiakaskenttää kiertänyt Siukosaari on saanut ehdotuksia osakkuudesta useilta viestintä- ja mainostoimistoilta sekä yhdeltä mediayritykseltä. Myös eräs suuri pääomasijoittaja olisi halunnut Drumin omistajaksi. Siukosaari kieltäytyi, koska toiminta halutaan aloittaa pienellä, samanhenkisellä joukolla.

- Kiinnostus meitä kohtaan kielii siitä, että emme jää viimeiseksi luovaksi viestintätoimistoksi. Suomalainen viestintätoimistoala on jämähtänyt paikalleen, hän sanoo.

Medioille annettava sitä mitä ne haluavat

Uutta Siukosaaren mukaan on se, että Drum on luova viestintätoimisto, jossa asiakkaan viestintää miettii myös luova suunnittelija. Ajatuksena on, että toimittajia lähestytään tarkkaan heille räätälöidyillä juttuideoilla eikä tiedotemassoilla. Drumin työkaluja ovat myös word of mouth eli asiakkaiden keskinäinen viestintä sekä nettiviestintä.

- Word of mouth toimii päinvastoin kuin mainonta, joka lupaa enemmän kuin antaa. Markkinointilupausta paremmin toimiva palvelu tai tuote on kaikkein tehokkain maineen levittäjä, Siukosaari toteaa.

Drum tulee tekemään yhteistyötä samalla liikeidealla toimivan tukholmalaisen Prime PR:n kanssa. Kahdeksan vuotta sitten aloittanut Prime PR on saanut seuraa useista muista luovista viestintätoimistoista.

Drumin tulevista toimintatavoista saa osviittaa Primen tekemästä ilmaisjakelulehden julkisuuskampanjasta.

Vi i villa -lehden laskenut ilmoitusmyynti saatiin nousuun, kun lehden nimissä julkaistiin mökki- ja vapaa-aikatutkimus, jota ruotsalaiset valtamediat siteerasivat laajasti.

Yrityksellä on kolme asiakasta, joiden nimiä Siukosaari ei kerro. Jatkossakin Drum on vaiteliaampi asiakkaistaan kuin ala keskimäärin.

- Eiväthän McKinseyn kaltaiset konsultitkaan huutele asiakkaistaan, hän sanoo.

Osasto: Uutiset
Toimiala: Liikkeenjohdon konsultointi "


Olenkin odotellut koska joku Suomen viestintätoimistoista ottaa pään puskasta, avaa viestinnällisen arkkunsa ja osoittaa hiukan edes olevansa kärryillä siitä, mitä maailmassa tapahtuu.

Vaikka eipä tuo tutkimusesimerkki nyt mitenkään kyllä päätä räjäytä nerokkuudellaan ja luovuudellaan: maailman sivuhan tutkimuksia on käytetty nostamaan omaa häntää. Esimerkkinä vaikkapa meidän putkan teettämä tutkimus teollisuusyritysten verkkoviestinästä (vaatii myös tunnarit Talsan arkistoon. Kiinnostuneille voin lähettää kopion.)

Oikein kiinnostavaa!!

Kuka sensuroidaan, kuka ei.

Mainosalan paradoksit ovat sitten loputtoman kiehtovia.
Tänään kävin Kulttuuritehdas Korjaamolla Julisteita ihmiskaupasta -näyttelyssä - piti mennä vilkaisemaan millaisia ne julisteet olivat jotka JC Decaux tällä kertaa päätti sensuroida katukuvasta.

JCD:n logiikka siitä, mikä on soveliasta näytettävää bussipysäkeillä on kyllä varsin... hömm, kiinnostavaa. Yksi sensuroisduista kuvista oli Jyrki Konttisen nainen seksinuken suulla. Hieno, väkevä ja pistää ajattelemaan. Mutta JCD:n mielestä ei kelpaa katukuvaan.

Muistatteko jokunen vuosi sitten Dieselin Stay Young Forever -mainossarjan, jossa vahanuket esittivät 1800-luvulla syntyneitä mallityttöjä ja -poikia?



Hienoja, väkeviä ja pistivät ainakin minut ajattelemaan kuinka mainonta ja muoti esineellistää ihmisen ja miten elämästä vieraantunutta ja tylsää mainoskuvaston nuoruudenihannointi onkaan ja kuinka mahdottoman kliinisiä kaikki vaatemainokset ovat.
Hyvin kelpasivat abreihin, siitä huolimatta että yleisönosastoilla puhistiin kovasti siitä meneekö teinityttöjen minäkuva nyt lopulliseti sekaisin.

Tai sitten vielä vanhemmat Benettonin mainokset: mustat kädet, kalasnikov ja luu. Tai bosnialaisen sotilaan veriset vaatteet.

Oikeasti järkyttäviä kuvia. Saavat ainakin minussa aikaan samanlaisen epämääräisen - ja epämiellyttävän - kuristavan tunteen kuin Animalian julistesarja eläinten tehotuotantoa vastaan.

Arvatkaas kumman putiikin kuvat hyllytettiin. Annan vihjeen: hyllytettyjä mainoksia ei allekirjoittanut mainontaan miljonia käyttävä monikansallinen vaatefirma. (Mainonnan eettisen neuvoston mielestä muuten Animalian kampanja oli ulkomainontaan sopivaa.)

Minua tämä JCD:n itse itselleen antama luottamustehtävä kansallisena mainossensorina kiinnostaa ennen kaikkea ammatillisesti: mainonnan suunnittelijana tahtoisin tietää koska uskaltaa asiakkaille suunnitella ulkomainoskamppista ja koska ei.

Näin yhtäkkiä ajateltuna näyttää siltä että sietokyky ylittyy

1) kun on kysymys mainoksesta joka ei saa ihmisiä kivalle tuulelle.

Se sellainen kuristava tunne kun syntyy ainakin minulla silloin kun joku kehtaa muistuttaa siitä, että olen ihan jumalattoman etuoikeuttettu ja onnekas olento, jolla olisi mahdollisuuksia tehdä tästä maailmasta parempi paikka jos vain viitsisin. Mutta suurimman osan aikaa en viitsi, vaan nautiskelen vain elämästäni ja suljen silmäni siltä, että minun mukavuuteni hinta on toisten tuska. Ei ollenkaan mukavia ajatuksia. Shoppailufiilikset katoaa ihan tyyten, olipa sitten ostoslistalla naisia, kanoja tai vaateita.

2) ja silloin kun omantunnon pistoksen maksaja oli joku muu kuin mainontaan miljoonia käyttävä monikansallinen firma.

Ikävää on se, että melkein kaikki yhteiskunnallinen mainonta pyrkii saamaan ihmiset ajattelemaan muutakin kuin omaa napaansa, ja yhteiskunnallista mainontaa useimmiten tekevät tahot joilla ei juurikaan ole rahaa hölvätä mediaostoihin. Silloin pitää osua kertanäkemällä suoraan sydämeen.

Esimerkiksi Animalian kohdalla voin hyvinkin kuvitella että kamppiksen tekemiseen upposi putiikin toimintabudjetista leijonanosa, ja voin myös kuvitella miten iso katastrofi JCD:n divine intervention on ollut.

Mukavaa taas on se, että JCD:n sensuroitavaksi päätyminen näyttää takaavan sen, että kamppiksesta tulee kansallinen puheenaihe.

Ehkä JCD:n pitäisikin lanseerata uusi tuote yhteiskunnallisille mainostajille: TehoMaxi, parempaa GPR / CPI -suhdetta et saa mistään! Ja samalla voit itse asiassa unohtaa myös kalliin mainostuotannon: JCD toimittaa TehoMaxi-lehdistötiedotteen valtakunnan päämedioihin, ja sitten vaan keräämään juttuja leikekirjaan ja laskekelmaan bruttokontakteja ja tiedostettuja näkemiskertoja.